Voimavaratilan pohjalainen sielunmaisema

Voimavaratila sijaitsee Koskenkorvan kylässä, Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla. Maatilan rauha ja laitumella käyskentelevät hevoset saavat hengityksen tasaantumaan. Kauniissa maisemassa ja luonnossa sekä silmä että mieli lepäävät. Ei ole kiire mihinkään. Tilan asukkaiden ja eläinten välittömyys saavat Sinut tuntemaan olosi tervetulleeksi.

Voimavaratilalla jokainen elävä on arvokas ja kunnioitettu. Kuin huomaamattaan alat hengittää ympäristösi kanssa samaan tahtiin. On hyvä olla. Voimaantuneena arjen haasteita jaksaa paremmin. Kiireen keskellä voi aina palauttaa mieleensä Voimavaratilan rauhan ja kiireettömän hengityksen.

Hyvinvoiva työyhteisö Voimavaratilan keskiössä

Täällä Voimavaratila Toiskassa on rakennettu yli 30 vuoden ajan hyvinvoivaa dynaamista tilaa, jossa kaikilla sen jäsenillä on hyvä olla, elää ja työskennellä. Toiskan rakennuksissa yhdistyy monen ihmisen koti sekä usean eri ammattilaisen työpaikka. Heistä kaikista muodostuu yhteisö, jollaista ei toista ole: meidän tiloissamme on asunut sekä perheen vanhemmat että lapset, ja ulkopuolelta tulleet työntekijät, yhteistyökumppanit ja muut toiminnassa mukana olevat henkilöt ovat aina olleet luonnollinen osa yhteisöämme.

Työyhteisömme kyky tehdä tulosta on syntynyt pitkän käytännön kokemuksen myötä: ainutlaatuisesta tavasta työskennellä ja tuottaa moniammatillisia palveluja. Toiskan aivan uniikki tapa tehdä ja toimia tiiminä saumattomalla yhteistyöllä jokaista kunnioittaen, on vuosien aikana kantanut koko työyhteisön monien kokemusten – onnistumisten ja haasteidenkin läpi. Yhteisö on muodostunut tilaksi, jonne kaikkien sen jäsenten on hyvä tulla.

Toimintaa ja työhyvinvointia luonto- ja eläinavusteisesti

Voimavaratilalla järjestetään ryhmille monipuolista luonto- ja eläinavusteista toimintaa. Hevoslauman lisäksi viisasta läsnäoloaan tarjoavat hyvinvointityöhön koulutetut ja kotieläimet. Luontosuhdetta edistävä Green Care -ajattelu on toimintamme ytimessä ja toimintaa ohjaavat sote-, vuorovaikutus- ja hevosalan ammattilaistiimi.

Yrityksille järjestetään työhyvinvointipäivien lisäksi erilaisia työkykyä ja johtamisvalmiuksia edistäviä valmennuksia. Tilalta löytyvät myös viihtyisät ja hyvin varustellut kokous- ja tapahtumatilat.

Ammattilaiset

Voimavaratilan tiimi

Elämän ja ihmisyyden kaikki muodot ovat Voimavaratilalla tuttuja. Tiimimme jäsenet ovat yrittäjyyttä ja arjen haasteita ymmärtäviä, korkeasti koulutettuja vuorovaikutus- ja sote-alan ammattilaisia. Näemme jokaisessa ainutlaatuisuuden ja mahdollisuuden loistaa.

Vahvuutemme ovat:

  • Kokemuspohjaiset mallit hyvinvoivan työyhteisön rakentamiseen
  • Vuorovaikutus– ja työyhteisötaitojen kehittäminen
  • Luonto- ja eläinavusteiset kuntouttavat ja valmentavat menetelmät
  • Läsnäolon harjoittaminen ja stressin vähentäminen
  • Vahvaan ja lempeään johtamiseen tukeminen

Voimavaratilalla Sinua ja tiimiäsi palvelevat työyhteisön hyvinvoinnin ammattilaiset

Keijo Viertoma
Henkilökuva – Keijo Viertoma
Psykiatrian erikoissairaanhoitaja, erityistason psykoterapeutti, NLP-trainer, työnohjaaja.
Työkokemus 25 vuotta.

Tiina Tuominen
Henkilökuva – Tiina Tuominen
Psykiatrian erikoissairaanhoitaja, työnohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja.
Työkokemus 25 vuotta.

Teea Ekola
Henkilökuva – Teea Ekola
Sosiaaliohjaaja, SPHT® -ohjaaja, tradenomi (YAMK), näyttötutkintomestari, mindfulness-tunnetaitovalmentaja, HeLMi® -kouluttaja, shindo® -ohjaaja, hevostaitokouluttaja.
Työkokemus 20 vuotta.